Siirry suoraan sivun sisältöön
Pienennä tekstiä
Suurenna tekstiä
 
 
Etusivu  |  Työnhakijan palvelut  |  Työnantajan palvelut  |  Työsuhdeasiat  |  Koulutus ja ammatinvalinta  |  Yrittäjyyspalvelu  |  Työ- ja elinkeinotoimistot  | 
 

Olet sivulla:   Etusivu  «  Koulutus ja ammatinvalinta  «  Työvoimakoulutus  «  Työvoimakoulutusetuudet

Työvoimakoulutusetuudet

Työvoimakoulutukseen hakeutuvalle voidaan myöntää korvausta ennen koulutuksen alkamista aiheutuvista matka- ja muista ylläpitokustannuksista.

Koulutukseen osallistuvalle työnhakijalle maksetaan koulutuksen ajalta sitä työttömyysetuutta (ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea), johon hänellä on oikeus työttömänä olleessaan sekä lisäksi ylläpitokorvausta. Sellaisille opiskelijoille, jotka ovat aloittaneet koulutuksensa ennen 1.1.2010 ja ovat saaneet koulutustukea, maksetaan koulutustukea koulutuksen loppuun saakka.

Koulutuksen aikana työttömyyspäivärahaan tai työmarkkinatukeen ei sovelleta tarveharkintaa, omavastuuaikaa eikä odotusaikaa. Myöskään karenssit eivät ole voimassa koulutusaikana.

Työttömyyspäivärahan ja työmarkkinatuen saamisen edellytyksenä on, että opiskelijan työnhaku on voimassa koulutuksen aikana. Koulutustukea voidaan maksaa, vaikka työnhaku ei olisikaan voimassa.

Tulostettava versioTulostettava versio

 
Palaute | Sivukartta | Tietoa mol.fi-palvelusta
© Työ- ja elinkeinoministeriö | Sivu päivitetty 01.03.2010
Sivun ylälaitaan