Siirry suoraan sivun sisältöön
Pienennä tekstiä
Suurenna tekstiä
 
 
Etusivu  |  Työnhakijan palvelut  |  Työnantajan palvelut  |  Työsuhdeasiat  |  Koulutus ja ammatinvalinta  |  Yrittäjyyspalvelu  |  Työ- ja elinkeinotoimistot  | 
 

Olet sivulla:   Etusivu  «  Työnhakijan palvelut  «  Vuorotteluvapaa, osa-aikatyö ja opintovapaa

Vuorotteluvapaa, osa-aikatyö ja opintovapaa

Vuorotteluvapaa edistää työssä olevan jaksamista. Samalla se antaa työttömälle työnhakijalle mahdollisuuden saada määräaikaisen työn avulla työkokemusta. Työnantaja voi puolestaan saada uutta osaamista työyhteisöön. Työnantaja ja työntekijä sopivat yhteisesti työntekijän vuorotteluvapaasta. Vapaalle jäävän työntekijän tilalle (ei välttämättä samoihin tehtäviin) tulee palkata työtön työnhakija. Työntekijä voi käyttää vapaan haluamallaan tavalla. Vapaan vähimmäiskesto on 90 ja enimmäiskesto 359 kalenteripäivää.

Työ- ja elinkeinotoimisto voi myöntää harkintansa mukaan kokoaikatyöstä vapaaehtoisesti osa-aikatyöhön siirtyvälle osa-aikalisää. Osa-aikatyöhön siirtymisestä on sovittava työnantajan kanssa. Työnantajan tulee sitoutua ottamaan sijaiseksi työttömänä työnhakijana oleva henkilö. Osa-aikalisä on noin puolet kokoaikatyön ja osa-aikatyön palkan erotuksesta.

Työ- ja virkasuhteessa olevalla työntekijällä, jonka päätoiminen palvelussuhde samaan työnantajaan on kestänyt vuoden, on oikeus opintovapaaseen. Opintovapaan voi käyttää yhdessä tai useammassa jaksossa. Vapaan voi jaksottaa myös niin että työntekijä on osan työpäivästä työssä ja osan opintovapaalla. Opintovapaa on palkatonta ellei siitä ole erikseen työnantajan kanssa toisin sovittu.

Vuorotteluvapaan, osa-aikalisän ja opintovapaan edellytyksistä sekä yksityiskohdista löytyy lisätietoa oikean reunan linkkilistoista.

Tulostettava versioTulostettava versio

Ajankohtaista (28.11.2011)

Lisätietoa vuorotteluvapaasta, opintovapaasta ja osa-aikatyöstä

 
Palaute | Sivukartta | Tietoa mol.fi-palvelusta
© Työ- ja elinkeinoministeriö | Sivu päivitetty 30.12.2011
Sivun ylälaitaan