Siirry suoraan sivun sisältöön
Pienennä tekstiä
Suurenna tekstiä
 
 
Etusivu  |  Työnhakijan palvelut  |  Työnantajan palvelut  |  Työsuhdeasiat  |  Koulutus ja ammatinvalinta  |  Yrittäjyyspalvelu  |  Työ- ja elinkeinotoimistot  | 
 

Olet sivulla:   Etusivu  «  Työnhakijan palvelut  «  Töihin ulkomaille  «  Sosiaali- ja työttömyysturva EU/ETA-maissa

Sosiaali- ja työttömyysturva EU/ETA-maissa

EU-maista toiseen muuttavien sosiaaliturvaa koordinoi EY-asetus 883/2004. Asetuksen perusteella ratkaistaan, minkä maan sosiaaliturvan piiriin EU:n alueella liikkuva henkilö kuuluu. Pääsääntö on, että työntekijänä kuulut työskentelymaasi sosiaaliturvan piiriin. Jollet työskentele, oikeutesi sosiaaliturvaan määräytyy asuinvaltiosi lainsäädännön mukaan. Ulkomaille muutosta ja tilapäisestäkin asumisesta ulkomailla on aina ilmoitettava Kelaan. Myös paluusta Suomeen on ilmoitettava.

Työnhakumaahan kannattaa ottaa mukaan Kelasta haettava maksuton eurooppalainen sairaanhoitokortti, joka antaa oikeuden sairaanhoitoon ennen työn löytymistä. Eurooppalaista sairaanhoitokorttia voivat hakea kaikki Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvat henkilöt, jotka suunnittelevat lomamatkaa, opiskelua tai työkomennusta EU/ETA-maahan tai Sveitsiin. Sairaanhoitokortin haltija saa toisessa EU/ETA-maassa sekä Sveitsissä oleskellessaan lääketieteellisistä syistä välttämättömän sairaanhoidon. Kukin maa antaa sairaanhoitoa oman lainsäädäntönsä ja järjestelmänsä mukaisesti.

Työttömällä työnhakijalla on oikeus lähteä työnhakuun EU/ETA-maahan 3 kuukaudeksi ja samalla säilyttää oikeus oman maansa työttömyysturvaan. Työ- ja elinkeinotoimistoon tulee ilmoittaa hyvissä ajoin aikomuksestaan lähteä työnhakuun EU/ETA-alueelle. Vain työttömyyskassan maksama ansiopäiväraha ja KELAn maksama peruspäiväraha ovat sellaisia työttömyysetuuksia, joita voi saada toisessa EU/ETA-maassa tapahtuvan työnhaun aikana. Työmarkkinatukea ei voi siirtää toiseen EU/ETA-maahan. Työttömyyspäivärahaa maksetaan enintään kolmen kuukauden työnhakumatkan ajalta. Työttömyysturvan ulkomaille saamisen ehtona on vähintään neljä viikkoa kestänyt keskeytymätön työttömänä työnhakijana olo ennen matkalle lähtöä.  Työttömyysturvan siirtämiseksi on syytä pyytää hyvissä ajoin lomake U2 tai E303 työttömyysturvan maksajalta.

EU-maissa työttömyyspäivärahan maksamista varten tarvitaan lomake U2, joka asiakkaan tulee tilata Kelasta tai työttömyyskassasta. Työttömyyspäivärahan työnhakumatkan ajalta maksaa työttömyyskassa tai Kela.

EU-maista poiketen ETA-maissa (Norja, Islanti ja Liechtenstein) sekä Sveitsissä liikuttaessa sovelletaan edelleen vanhaa sosiaaliturva-asetusta (1408/71). ETA-maissa työttömyysturvan siirtämiseen käytetään E303-lomaketta, joka asiakkaan tulee tilata Kelasta tai työttömyyskassasta. Työttömyyspäiväraha maksetaan työnhakumatkan ajalta työnhakumaasta.

Työnhakumaassa on ilmoittauduttava työnhakijaksi seitsemän päivän kuluessa siitä, kun on lakannut olemasta Suomessa TE-toimiston käytettävissä. Jos ei ole löytänyt työtä kolmen kuukauden aikana ja haluaa säilyttää työttömyysturvan Suomessa, on palattava takaisin Suomeen ja ilmoittauduttava työ- ja elinkeinotoimistoon ennen kuin kolmen kuukauden määräaika on kulunut umpeen.

Tarkempia ohjeita saa työ- ja elinkeinotoimistosta sekä Kelasta tai työttömyyskassoilta. Lisätietoa työttömyysturvasta ulkomailla saa myös Työttömyyskassojen yhteisjärjestöstä.


Tulostettava versioTulostettava versio

 
Palaute | Sivukartta | Tietoa mol.fi-palvelusta
© Työ- ja elinkeinoministeriö | Sivu päivitetty 03.09.2010
Sivun ylälaitaan